Ajankohtaista

Siivotaan katsomot ja kentän tilat, laitetaan mainoksia paikoilleen. Työkaluja ja siivousvälineitä mukaan! Kaikki paikalle, luvassa myös talkookahvit.
G-juniorit HUOMIO! (29.4.2008)
Kevään ensimmäiset harjoitukset sunnuntaina 4.5. monitoimitalolla klo 13.30 alkaen. Vanhemmat myös paikalle
Kevätkohtaaminen (21.4.2008)
Pesä-Kiilojen kevätkohtaaminen (vanhempainilta) pidetään 28.4.2008 klo 18.30 alkaen yläasteella. Kaikkien junioripelaajien perheestä toivotaan osallistumista. Illan aikana tulee eteen tärkeitä asioita tulevan kesän toiminnasta.
Pesä-Kiilojen seuraverkkareista voi jättää tilauksen Kesportiin. Puku on lähes samanlainen kuin viime kesänä.
Nyt on aika lunastaa pelaajalupa eli lisenssi. Kuten aikaisempinakin vuosina juniorit/vanhemmat maksavat itse lisenssin. Tässä ohjeet pelaajaluvan lunastamiseen:
Siis toivottavasti... Huhtikuu puolessa ja kentälle on päästy muutaman kerran kokeilemaan osuuko siihen palloon vai ei. Vuodet eivät siis ole veljeksiä tai sisaruksia keskenään.
C-poikien talviharjoittelukausi alkaa olla takana ja ulkokenttien sulamista odotellaan.
C-tytöt ovat harjoitelleet männä talvena kolme kertaa viikossa ja ahkerimmat jopa neljä viisi kertaa. Osa tytöistä on ollut innokkaana mukana ja ahkerimmat harjoittelijat ovat varmasti piirin eliittiä.
Pesä-Kiilat järjesti lauantaina tuomarikoulutusta vanhoille ja uusille tuomareille.
Huhtikuussa on aika lunastaa itselleen pelaajalupa eli lisenssi. Kuten aikaisempinakin vuosina juniorit/vanhemmat maksavat itse lisenssin. Tässä ohjeet pelaajaluvan lunastamiseen:
RSS ATOM