Tuomarikoulutus kiinnosti nuoria

8.4.2013

Mikähän mahtaisi olla tuomaritehtävissä tärkeintä, tytöt pohtivat
Mikähän mahtaisi olla tuomaritehtävissä tärkeintä, tytöt pohtivat
Kaikki tiesivät, miten palo näytetään.
Kaikki tiesivät, miten palo näytetään.
Korttikokeen kysymyksistä osa oli todella visaisia.
Korttikokeen kysymyksistä osa oli todella visaisia.
Tuomarikoulutuksella oli annettavaa sekä uusille että jo kokeneemmillekin tuomareille.
Tuomarikoulutuksella oli annettavaa sekä uusille että jo kokeneemmillekin tuomareille.

Kolmisenkymmentä nuorta osallistui Pesä-Kiilojen järjestämään tuomarikoulutukseen maanantaina Martinmäen koululla.

 

Kouluttajana toiminut Jari Saaranen kävi läpi tuomarin tehtäviä. Ihan aluksi hän laittoi nuoret pohtimaan tuomarin tärkeimpiä ominaisuuksia ryhmissä. Hyvin saivat nuoret laatikot kohdilleen. 

 

Kertauksena käytiin läpi miten näytetään palot ja ehtimiset ja sitten päästiinkin varsinaisen kokeen tekemiseen. Kokeneemmat tuomarit totesivat, että kysymykset olivat varsin hankalia, ja etenkin tekstin siirtäminen käytäntöön ei aina kysymysasettelusta auennut. Kun tehtävät käytiin porukalla vielä lopuksi läpi, sai siinä jokainen oikeat vastaukset ja vielä perustelut päälle.