Juniorijoukkueet 2020

SEURAN ARVOT

Haapajärven Pesä-Kiilat toimii kasvattajana ja nuorten tukijana. Teemme yhteistyötä naapuriseurojen, piirin ja liiton kanssa, jotta pesäpallon arvostus nousisi. Me ajattelemme, että lapset ja nuoret osallistuvat pesäpallotoimintaan vapaaehtoisesti. Innostuneille junioreille on tällöin mahdollisuus opettaa muutakin kuin pesäpallotaitoja. Toiminnan avulla saavutetaan kasvatustavoitteita helposti. Esimerkiksi sosiaalisuuteen kasvaminen tapahtuu toimimalla yhteistyössä, auttamalla toisia ja toimimalla omatoimisesti.

Tälle sivulle tulee piakkoin tietoja juniorijoukkueista, pelisäännöistä, kesän peleistä yms.

Haapajärven Pesä-Kiilat on saanut Sinettiseuratunnustuksen syksyllä 2004 ja sinettiauditointi on viimeksi tehty syksyllä 2019 ja nimi on muuttunut Tähtiseuraksi.