Pekka Mykkänen
Ajatuksia pesäpallosta
 | PM1.jpg (640 kB) Haapajärveltä lähtöisin oleva maailmaa kiertänyt journalisti Pekka Mykkänen kertoo omia muistojaan pesäpallosta. Mykkänen toimii tällä hetkellä Helsingin Sanomissa toimittajana. Hän on myös kirjoittanut useita teoksia, joista viimeisimpänä Amerikka - hiekkaan valuvia unelmia. Keväällä 2004 Mykkänen voitti sars-aiheisilla kirjoituksillaan Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon. Kuva Yin Zi |
Pekka Mykkänen (s. 1971)Helsingin Sanomien toimittaja Siitä on vähän yli neljännesvuosisata, kun jätin aktiivisen amatööripesäpalloilun ja Haapajärven Kiiloiksi kutsutun joukkueen. Vanhempani muuttivat pesäpalloa ymmärtämättömälle Viitasaarelle, ja niin jouduin eroon rakkaasta harrastuksestani kahdentoista vuoden iässä. On vaikea uskoa, että pelasin pesäpalloa vain viisi vuotta. Niin ahkerasti kävin harjoituksissa ja lyömässä tai heittämässä palloa niiden ulkopuolella, että joskus muistan koko lapsuuteni ja nuoruuteni sujuneen pesäpallo kädessä.Vaikka innostuin sittemmin tenniksestä, jääkiekosta ja muista peleistä, ainoa elämäni todellinen urheilulaji on ollut pesäpallo, noiden viiden jännittävän vuoden ajan. Kovan harjoittelun jäljiltä yleiskuntoni oli mainio vielä vuosia senkin jälkeen, kun lopetin pelaamisen. Kiilojen joukoissa ja haapajärveläispesiksen Grand Old Manin Seppo Mustosen valmennuksessa pääsin kohtaamaan reisjärveläisiä, sieviläisiä ja ylivieskalaisia. Monesti tuli turpiin, joskus annoimme niille kunnolla selkään, ja aina oli mukavaa. Opimme, miten suloista on voitto. Ja kuinka tärkeää on elämässä häviämisen ja pettymisen jalo taito. Kiilat oli siihen aikaan vielä aika keskinkertainen pesisseura ja osa laajempaa Kiilojen urheiluseuraa. Tuolloin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa käynnisteltiin laajempaa junioritoimintaa. Oli mahtava myöhemmin oppia, kuinka toiminnasta kehkeytyi, kasvoi ja kuoriutui Pesä-Kiilat: alueellinen jätti, valtakunnallinen voimatekijä ja merkittävä alkukoti monille Suomen ykkösseurojen pelaajille. Ja ylitse muiden mielekäs henkisen ja fyysisen kasvun ja kehityksen kehto haapajärveläisille lapsille ja nuorille. Haapajärveltä lähdön jälkeen tieni vei kauaksi pesäpallosta journalismin ja maailmalla reissaamisen pariin yli 80 maahan. Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana asuin vuosia Kiinassa ja Yhdysvalloissa, ja molemmissa sain toistuvasti ihmetellä, kuinka erityinen maa Suomi on. Suomi on onnistunut pienellä ihmisjoukolla, päättäväisellä asenteella ja pitkäjänteisellä työllä rakentamaan itsestään paljon kokoaan merkittävämmän maan maailman valtioiden joukkoon. Näen tässä asenteessa yhtymäkohtia Pesä-Kiilojen tarinaan. Pienestä, mutta sitkeästä ja ylpeästä joukosta pesäpallon harrastajia ja valmentajia kasvoi paljon lähtökohtiaan suurempi voima suomalaisen pesäpalloilun historiaan. Siitä on syytä olla ylpeä!
Pekka Mykkänen (s. 1971)
Helsingin Sanomien toimittaja
Siitä on vähän yli neljännesvuosisata, kun jätin aktiivisen amatööripesäpalloilun ja Haapajärven Kiiloiksi kutsutun joukkueen. Vanhempani muuttivat pesäpalloa ymmärtämättömälle Viitasaarelle, ja niin jouduin eroon rakkaasta harrastuksestani kahdentoista vuoden iässä.
On vaikea uskoa, että pelasin pesäpalloa vain viisi vuotta. Niin ahkerasti kävin harjoituksissa ja lyömässä tai heittämässä palloa niiden ulkopuolella, että joskus muistan koko lapsuuteni ja nuoruuteni sujuneen pesäpallo kädessä.
Vaikka innostuin sittemmin tenniksestä, jääkiekosta ja muista peleistä, ainoa elämäni todellinen urheilulaji on ollut pesäpallo, noiden viiden jännittävän vuoden ajan. Kovan harjoittelun jäljiltä yleiskuntoni oli mainio vielä vuosia senkin jälkeen, kun lopetin pelaamisen.
Kiilojen joukoissa ja haapajärveläispesiksen Grand Old Manin Seppo Mustosen valmennuksessa pääsin kohtaamaan reisjärveläisiä, sieviläisiä ja ylivieskalaisia. Monesti tuli turpiin, joskus annoimme niille kunnolla selkään, ja aina oli mukavaa. Opimme, miten suloista on voitto. Ja kuinka tärkeää on elämässä häviämisen ja pettymisen jalo taito.
Kiilat oli siihen aikaan vielä aika keskinkertainen pesisseura ja osa laajempaa Kiilojen urheiluseuraa. Tuolloin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa käynnisteltiin laajempaa junioritoimintaa.
Oli mahtava myöhemmin oppia, kuinka toiminnasta kehkeytyi, kasvoi ja kuoriutui Pesä-Kiilat: alueellinen jätti, valtakunnallinen voimatekijä ja merkittävä alkukoti monille Suomen ykkösseurojen pelaajille. Ja ylitse muiden mielekäs henkisen ja fyysisen kasvun ja kehityksen kehto haapajärveläisille lapsille ja nuorille.
Haapajärveltä lähdön jälkeen tieni vei kauaksi pesäpallosta journalismin ja maailmalla reissaamisen pariin yli 80 maahan. Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana asuin vuosia Kiinassa ja Yhdysvalloissa, ja molemmissa sain toistuvasti ihmetellä, kuinka erityinen maa Suomi on. Suomi on onnistunut pienellä ihmisjoukolla, päättäväisellä asenteella ja pitkäjänteisellä työllä rakentamaan itsestään paljon kokoaan merkittävämmän maan maailman valtioiden joukkoon.
Näen tässä asenteessa yhtymäkohtia Pesä-Kiilojen tarinaan. Pienestä, mutta sitkeästä ja ylpeästä joukosta pesäpallon harrastajia ja valmentajia kasvoi paljon lähtökohtiaan suurempi voima suomalaisen pesäpalloilun historiaan. Siitä on syytä olla ylpeä!