Keski-Pohjanmaan Pesis ry:n syysparlamentti

20.12.2009

Pesä-Kiilat osallistui Kokkolassa järjestettyyn Syysparlamenttiin la 21.11.2009

Keski-Pohjanmaan Pesiksen puheenjohtaja Seppo Mustonen toivotti seurat tervetulleiksi Kokkolaan kertoen samalla ajankohtaisista asioista. Avauspuheenvuoron jälkeen pystyimmekin toteamaan oman maakuntamme tärkeyden toiminnallemme ja sen kehittämiselle. Keski-Pohjanmaan Pesiksen johtokunta on tehnyt töitä meidän seurojen eteen talkoovoimin, joka on mahdollistanut alueen laajan toiminnan edullisin kustannuksin. Seurojen toive olikin, että toiminta tulisi säilymään ennallaan myös tulevaisuudessa.

Parlamentti käsitteli kilpailutoiminnan asioita, joihin seurat saivat ottaa kantaa antamalla palautetta kaudesta 2009 ja esittämällä kehitysideoita tulevalle kaudelle. Keskustelua aiheutti pelien sopiva määrä kauden aikana, pääseekö leirisarjaan osallistuva joukkue suoraan piirisarjan loppupeleihin, olisiko piirisarja miehille sopivampi kuin harrastepesis, ottelusiirrot ja Kevätparlamentti. Tuleva johtokunta sai keskusteluiden myötä eväitä tulevan kauden suunnitteluun.

Tuomarivastaava Tapani Hotakainen kertoi tuomaritoiminnan kuulumisia. Puutteita hän näki apuvalvojien määrässä, johon tulevalla kaudella tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Myös Pesäpalloliiton tuomaritoiminnasta vastaava Tapani Pekkarinen toi omat terveisensä syysparlamentille.

Nuorisotoiminnan puolella Keski-Pohjanmaan Pesis pyrkii kiinnittämään entistä enemmän huomiota pesiskoulujen ja koulupesiksen kehittämiseen tulevaisuudessa. Samassa yhteydessä käsiteltiin myös tuleva leirikesä. Tässä yhteydessä todettakoon, että Haapajärven Pesä-Kiilat järjestävät valtakunnallisen Tenavaleirin heinäkuussa 2010 (4. – 9.7).

Lopuksi puheenjohtaja Seppo Mustonen kertoi Pesäpalloliiton ja Keski-Pohjanmaan Pesiksen laadukkaista koulutuksista ja yllytti seuroja tarttumaan tilaisuuteen.

Pesä-Kiiloista parlamenttiin osallistuivat Vesa Puputti, Timo Pikki ja Jaana Puranen.