Rauhaisaa Joulua ja Toiminnallista Uutta Vuotta

23.12.2008

Enää yksi yö ja joulupukki kolkuttaa oven takana. Mietin vielä kuumeisesti mitä haluaisin Pesä-Kiiloille joululahjaksi. Tai oikeastaan en, sillä toivon, että tuleva vuosi olisi yhteishengellisesti yhtä hyvä kuin tähän asti tai vielä parempi.

Rakas Joulupukki, toivon että annat joukkueille harjoitusintoa ja etenkin aikuisille joukkueille venymisiä ulkokentällä ja onnistumisia sisäpelissä. Toivon myös, että kaikki pysyisivät terveinä ja voisimme nauttia ensi kesänä Ronkaalassa jännittävistä peleistä.

Junioreille toivon, onnistumisia ja oivaltamisen riemua. Toivon, että vanhemmat
kannustavat ja tukevat lapsiaan harrastuksissaan ja osallistuvat toimintaan myös Pesä-Kiiloissa.

Johtokunnalle ja talkooväelle voimia tulevaan kauteen, tehdään yhdessä parempaa huomista. Kärkietenijähanke etenee ja tulevan vuoden aikana valmistuu toimintakäsikirja, jonka työstämiseen kaikki ovat tervetulleita.

Toivon meille kaikille enemmän aikaa perheiden ja ystävien kanssa, jotka ovat
kuitenkin tuki ja turva elämässämme.

Kiitos kaikille toiminnassa olleille ja nauttikaa joulun tunnelmasta!

-Jaana-