Syksyä ilmassa

12.9.2005

Kesä alkaa olla takana ja uutta suunnitellaan jo kovaa kyytiä. Palataan kuitenkin viime kesään ja sen tunnelmiin.

Koko alkukausi ja heinäkuu kuluivat Suurleirin suunnitteluun, toteutukseen ja purkamiseen. Voinkin todeta, että leiri onnistui hyvin ja suurin kiitos kuuluu meidän organisaatiollemme, joka jaksoi tehdä tinkimättä töitä yötä myöten. Talkoolaisia saatiin kiitettävästi ja jokainen jaksoi hymyillen palvella leiriläisiämme, joten nöyrin kiitos teille kaikille.

Kauden aikana pelattiin monta tiukkaa peliä Ronkaalassa ja nyt on hiukan aikaa hengähtää ja kerätä voimia uudelle kaudelle. Kauden huipentuma aikuisten sarjassa oli miesten nousu takaisin ykköspesikseen. Nuori joukkue sai vastuuta ja kantoi sen loistavalla tavalla. Johtokunta on aloittanut pelaajien kartoituksen ja sen perusteella lähdemme jatkamaan työtämme. Pelinjohtoon ykkösvaihtoehtona on Jari Saaranen, joka myös itse on kiinnostunut pestistä.

Kontioiden SM-turnaus järjestettiin Haapajärvellä ja järjestävä seura päätti ottaa ”pojan” takaisin yhden välivuoden jälkeen. Viikonlopun aikana moni peluri sai tavata vanhoja kavereitaan ja muutama pelikin taidettiin pelata uudestaan.

Syksyn on aistinut myös joukkueiden omista päättäjäisistä. Osa joukkueista on viettänyt saunailtaa, osa käynyt pizzalla ja D-pojat suuntasivat Nurmoon katsomaan Superpesiksen loppuottelua. Pesä-Kiilojen yhteinen päätöstilaisuus on lauantaina 1.10., jolloin palkitaan kaikki juniorijoukkueet mitalein ja parhaat pelaajat ja toimitsijat pyttyineen.

Loppuun kiitokset kaikille yhteistyökumppaneillemme, sillä ilman teitä emme olisi tässä.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

Jaana