Ykköspesiksen brändäys

26.1.2013

Naisenergialla seminaarissa, Maria, Jaana ja Mirella.
Naisenergialla seminaarissa, Maria, Jaana ja Mirella.

Ykköspesisseurojen markkinointiseminaariin osallistui edustajia useimmista seuroista. Päivän aikana kuultiin uusia suunnitelmia ykköspesiksen arvostuksen kohottamiseksi valtakunnallisella tasolla.

Pesäpalloliiton nettisivujen alle tulee oma kokonaisuus ykköspesiksestä. Tämä auttaa löytämään ykköspesistä koskevat tiedot nopeasti yhdestä paikasta.

Haapajärveltä seminaariin osallistuivat puheenjohtaja Jaana Ojaniemi, sihteeri Maria Laurila ja markkinointitiimin jäsen Mirella Huhtala. Seminaaripäivä antoi rutkasti uusia ideoita. Naisvoimin saimme todeta, että oikeilla jäljillä olemme tähänkin asti olleet, mutta aina löytyy uusia ajatuksia toteutettavaksi.

Erityisen hyvänä ideana haapajärvinen kolmikko piti kaudelle suunniteltua viikon joukkueen esittelyä. - On hyvä, että joukkueet pääsevät kukin vuorollaan laajemmin esille.

Kotimatka käytettiin vielä uusien ajatusten sulatteluun, kiitos päivän vetäjien Juha Tikkanen, Antti Kallio ja Mika Helminen.