Tuloksia Kuopiosta, sunnuntaina tappio

23.2.2013

Pesä-Kiilojen miesten joukkue on testaamassa ykköspesiskuntoaan Kuopiossa.

Haapajärvi kohtasi ensimmäisessä hallipelissään Helsingin Puna-Mustat. Tiukan ottelun vei Helsinki 2-0 (2-1, 4-3).

Pelinjohtaja Antti Ahola oli kuitenkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.  Luottavaisen kuuloinen Antti nosti ulkopelistä esille Henri Heikkisen, jonka toiminta polttolinjassa oli ollut varsin komeaa katseltavaa.

Päivän toisen pelin pojat  voittivat Sotkamon ykköspesisjoukkueen 1-2 (1-2, 3-6, 3-4).

Ahola oli päivän antiin erittäin tyytyväinen ja etenkin lukkaritilanteeseen, sillä Haapajärvellä on vaativalle pelipaikalle kokenut Jari Ylipahkala ja nuori Riku Niemi. Molemmat pelasivat tänään erinomaisesti. Myös jokeri Tero Kivelä oli oivalla pelipäällä.

Pelinjohtaja kiitteli joukkueen asennetta ja yritteliäisyyttä eli oikealla tiellä ollaan!

Sunnuntaina Pesä-Kiilat kohtasi Kuopion ja kyyti oli kylmää. Puijon pojat ottivat selkeän 2-0 (4-0, 10-0) voiton. Haapajärvisten peliä sotkivat lisäksi loukkaantumiset, sillä koppari Valtteri Kiiskilä loukkasi nilkkansa ja Henri Heikkinen selkänsä.