Puheenjohtajan terveisiä

12.3.2013

Kevätkiireitä

 

Maaliskuu on kohta kääntymässä yli puolen välin ja paljon on tekemättä. Tällä hetkellä tuntuu, että pari lisätuntia päivässä ei olisi pahitteeksi. Mutta onneksi tätä ei tarvitse tehdä yksin.

Pelaajat ahertavat ja tekevät toistoja toistojen perään. Pelinjohtajat hiovat tulevan kesän kuvioitaan, tuomarit kaivelevat pillejään ja kertaavat sääntöjä. Toimitsijat miettivät, että vieläkö jaksaisi. Johtokunta taistelee yhdessä markkinointiryhmän kanssa tulevan kauden budjettia kasaan. Eli kiirettä "pukkaa"!

Ennen kauden alkua on paljon tehtävää ja apu otetaan ilolla vastaan. Pesä-Kiiloissa löytyy varmasti jokaiselle mielekästä tekemistä, joten ota rohkeasti yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Tulevan viikon lauantaina (16.3.) teillä on mahdollisuus tulla seuraamaan Pesä-Kiilojen arkista aherrusta Monitoimitalolle. Juniorit aloittavat klo 13.30 tekniikkaradalla, jonne kaikki lapset ja nuoret ovat erittäin tervetulleita. Aikuiset voivat tällä välin kahvitella ja vaihtaa kuulumisia. Klo 14.00 Pesä-Kiilat pitää infotilaisuuden, jossa mm. esitellään tulevan vuoden joukkue tämän hetken kuulumisineen. Ja päivän päättää miesten ykkösjoukkueen harjoitukset, jota ovat kaikki tervetulleita seuraamaan.

Päivän aikana on mahdollisuus myös vaihtaa, myydä tai ostaa käytettyjä pesisvälineitä, mikäli niitä kaapeistanne löytyy.

Lauantaina on mahdollisuus hankkia Pesiskortti edulliseen 50 e hintaan ja pipojakin löytyy!

Toivon kaikki sydämellisesti tervetulleiksi Monitoimitalolle keskustelemaan ja tekemään Pesä-Kiiloista entistä yhtenäisempi seura!

Jaana