Ei pisteitä viikonlopun peleistä

7.6.2014



Pesä-Kiilat kohtasi perjantaina Kuopion ja lauantaina Imatran joukkkueet Ronkaalassa. Kummastakaan pelistä ei kotijoukkueen pistetili karttunut.

Perjantain peli oli todella tasainen, ensimmäinen jakso päättyi tasan ja toisen jakson lopussa Kuopio väänsi väkisin voiton 0-1 (2-2, 3-4).

 

Pesä-Kiilojen pelinjohtaja Saku Komulaista ensimmäinen jakso jäi harmittamaan. - Toisen jakson ratkaisulyönti oli hyvä. Ulkona pelasimme ihan jees, ja saimme pidettyä Kimmon (Lukkari) aisoissa. Avaimet ottaa pisteitä oli olemassa, mutta siihen emme olleet tänään (perjantaina) kypsiä.

 

Kotijoukkueen parhaana palkittu Jari Hiltunen totesi Komulaisen tavoin, että kotijoukkue ei ollut valmis ottamaan pisteitä tiukassa paikassa. - Ei paletti vielä pysy koko peliä kasassa ja pikkuvirheet näkyy sitten tulostaululla.

 

Omaan peliinsä Hiltunen oli tyytyväinen, PuPe sytyttää pelaamaan, hän totesi hymyillen. 

 

Pesä-Kiiloista perjantaina palkittiin Jari Hiltunen (I) ja Riku Niemi (II), Kuopion palkitut olivat Samu Vaikainen (I), Simo Vainikainen (II) ja kentän parhaana Janne Korhonen. 

 

Lauantaina jatkuivat helteiset pelit Ronkaalassa, kun Pesä-Kiilojen vieraaksi saapui Imatran Pallo-Veikot. Ottelun alkua jouduttiin siirtämään, kun vierasjoukkue teki ylimääräisen lenkin tulomatkallaan. Peli oli selkeästi vierasjoukkueen. Kotijoukkue ei pysynyt kokonaisia jaksoja vieraiden vauhdissa, ja näin pisteet lähtivät jaksoin 0-2 (1-5, 2-9) Imatralle.

 

Pesä-Kiilojen pelinjohtaja Saku Komulainen sanoikin peliä hankalaksi. Komulaisen sanoin Imatra voitti keulan 100 – 0.

 

Myös lauantaina Pesä-Kiilojen parhaana palkittu Jari Hiltunen oli tyytyväinen omaan peliinsä. - Peruspeliä sisällä ja ulkona yritetään tehdä paloja kun mahdollista. Tänään Imatra oli parempi.  

 

Lauantaina Pesä-Kiiloista palkittiin ykköspalkinnolla Jari Hiltunen ja kakkosella Onni Määttä. Imatran palkitut olivat Ville Liukku (I), Antti Räikkönen (II) ja kentän parhaana Olli Lehtola.  

 

Lauantain pelin tilastot