Kuvia Pesiskoulusta 2011

Pesiskoululaisten pelipäivä Haapajärvellä

Haapajärven ja Kärsämäen pesiskoululaiset pelasivat heinäkuun alussa, sunnuntaina 3.7. hienon pelin. Pesiskoululaisista oli päässyt paikalle 18 innokasta ja he pelasivat todella vaiherikkaan ja tasaisen pelin Ronkaalassa.

Ottelun tuomaristo, Sauli Sornikoski ja Henna Liimatainen jaksoivat läpi ottelun neuvoa ja opastaa pelaajia, samoin kuin pelinjohtajat, Anita Paavola ja Markku Saari.

Ottelu päättyi tulokseen 11-8. Pelin jälkeen osa pesiskoululaisista jaksoi vielä jäädä seuraamaan Pesä-Kiilojen ykkösjoukkueen otteita Ronkaalaan.

 

Hutunkeitossa
Lyöntijärjestykseen asettumista
juoksu tulee
Lyönti lähtee
kärkkymällä hyvät lähdöt
Pelipäivään osallistuneet Kärsämäen ja Haapajärven pesiskoululaiset yhteiskuvassa.

 

Pesiskoulu alkoi kesällä 2011 heti koulujen loputtua. Ensimmäinen pesiskouluviikko oli todella helteinen, mutta pesiskoululaiset jaksoivat helteesta huolimatta ahkeroida kentällä.

Toisella viikolla helteet olivat jääneet taakse, mutta onneksi pesiskoulu saatiin kuitenkin vietyä läpi lähes kuivana. Hiki kyllä helmeili välillä ohjaajien otsalla.

Toisella pesiskouluviikolla Reisjärven Osuuspankin Haapajärven konttorista käytiin tuomassa pesiskoululaisille pienet muistamiset. Pesiskoululaiset saivat kukin tuubihuivin, josta nopeimmat väänsivät heti merirosvohatun.

Vuoden 2011 pesiskoulu päättyi Haapajärvellä perjantaina 17.6.

Aluksi kokoonnutaan piiriin
Viilennystä tarvittiin jo pesiskoulun alkuminuuteilla
Peilihippaa
.. vaihdetaan kiinniottajaa. Halukkaita löytyy heti.

 

Jokainen pesiskoulupäivä aloitettiin katsomalla, ketä on mukana.
Vieraita pesiskoulussa - Reisjärven Osuuspankista Henna Järvenpää lahjoitti pesiskoululaisille tuubihuivit.
Ja näin huivista sai merirosvopäähineen...
Hippaleikissä kiinni jääneet odottavat pelastajaa...