Juniorijoukkueet

SEURAN ARVOT

Haapajärven Pesä-Kiilat toimii kasvattajana ja nuorten tukijana. Teemme yhteistyötä naapuriseurojen, piirin ja liiton kanssa, jotta pesäpallon arvostus nousisi. Me ajattelemme, että lapset ja nuoret osallistuvat pesäpallotoimintaan vapaaehtoisesti. Innostuneille junioreille on tällöin mahdollisuus opettaa muutakin kuin pesäpallotaitoja. Toiminnan avulla saavutetaan kasvatustavoitteita helposti. Esimerkiksi sosiaalisuuteen kasvaminen tapahtuu toimimalla yhteistyössä, auttamalla toisia ja toimimalla omatoimisesti.