Uutiset

Nousukarsintojen voitot tasan
26.8.2012
Viikonlopun aikana pelattujen nousukarsintapelien voitot ovat tasan. Ratkaisu nähdään Ronkaalassa lauantaina 1.9.12 klo 16 alkavassa pelissä. Lohi voitti Ronkaalassa pelatun ottelun…
Fanibussi Jyväskylään su 26.8.
23.8.2012
Lähdetään joukolla kannustamaan Pesä-Kiilojen miehet voittoon sunnuntaina! Matka järjestetään mikäli ilmoittautuneita tulee riittävästi(35) lauantaina miesten kotipelin aikana. Peli Jyväskylässä alkaa…
Ensimmäinen loppuottelu Pesä-Kiiloille
19.8.2012
Pesä-Kiilat voitti lauantaina Kiimingin puhtaasti 2-0 (9-4, 2-1) Ronkaalassa. Näin Pesä-Kiilat on enää voiton päässä lohkovoitosta. Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Kiimingissä. 18.08.2012…
Kiiminki voitti toisen loppuottelun
19.8.2012
Sunnuntaina pelatun pohjoislohkon toisen loppuottelun voitti kotijoukkue Kiiminki 2 - 1s (2-5, 3-0, 4-0). Näin ratkaisu lohkon voittajasta siirtyi ensi keskiviikolle, jolloin pelataan kolmas peli…
Pesä-Kiiloille voitto Lestijoesta
11.8.2012
Miesten suomensarjan pohjoislohkon ensimmäinen välieräottelu pelattiin lauantaina 11.8.12 Ronkaalassa ja kotijoukkue voitti peli 2 - 0 (5-1, 12-1). Välieristä kahdella voitolla pääsee lohkon…

Nuorisoleirillä C-pojilla hieno turnaus
7.8.2012
Haapajärven ja Pyhäjärven yhteinen C-poikajoukkue sijoittui nuorisoleirillä pelisarjassa lopulta neljänneksi. Pojat pelasivat todella upean leiriturnauksen!
Babypesistä su 12.8.12 klo 13.00-14.30 Ronkaalassa
7.8.2012
Babypesiksen päättäjäiset sunnuntaina Ronkaalassa. Ohjelmassa mm. taitorata. Kaikki tapahtumaan osallistuvat babypesisläiset saavat diplomin ja yllätyksen. Tervetuloa mukaan kaikki babypesiksessä…
Tenavaleiriltä onnistumisia
27.7.2012
Valtakunnallinen Tenavaleiri Sotkamossa päättyi tänään. Haapajärven E- tytöt ja -pojat ovat kotiutuneet leiriltä. E- tytöt pelasivat leirillä kilpasarjassa. Tytttöjen leirisaldossa on sekä voittoja…
E-tyttöjen leiri Sotkamossa
17.7.2012
Leirin alkuun on vajaa viikko ja alla infopaketti kotiväelle Tenavaleiri Sotkamossa 22. – 27.7.2012 Lähtö: Sunnuntaina 22.7. klo 7.30 Ronkaalan parkkipaikalta ja paluu perjantaina 27.7. Majoitus:…
Miika Saari B-poikien Itä - Länteen
9.7.2012
Haapajärvinen B-poika Miika Saari saa kunnian osallistua Itä - Länsi -otteluun Sotkamossa ja Pesä-Kiilat onnittelee valinnasta. Onnittelut myös Pesä-Kiilojen kasvatille Niilo Piiponniemelle valinnasta…
Pesä-Kiilat jatkaa tappiotonta sarjaa
1.7.2012
Lauantaina Pesä-Kiilat voitti kotona Rovaniemen 2-0 (7-2, 8-0). Pesä-Kiilat on nyt pelannut suomensarjassa 10 ottelua ja voittanut ne kaikki. Otteluohjelma jatkuu 4.7. vieraspelillä Lestijokea…

Pesiskoulu Pihtiputaalla
1.7.2012
Pesä-Kiilat järjestää heinä-elokuun vaihteessa Pesiskoulun Pihtiputaalla, mikäli pesiskouluun ilmoittautuu vähintään 10 henkilöä. Pesiskoulu on tarkoitettu 6-12 -vuotiaille. Ilmoittautumislomake…
G-junioreiden peli Oulaisissa
24.6.2012
Siirretty peli Oulaisissa on lauantaina 7.7 klo 11.00. Lähtö liikkeelle ronkaalasta klo 9.15, omilla kyydeillä. Sovitaan kyytikuviot perjantaina 6.7 treeneissä. Maanantain 25.6 treeneissä Petri ei ole…
C-Tytöt
3.6.2012
C-tyttöjen sivuille lisätty tietoa tulevista peleistä :)
G-junioreiden pelit
2.6.2012
G-juniorit kesän pelit: pe 15.6 klo 18.00 HP-K - NiPe (Yläasteen kenttä) la 14.7 klo 11.00 RePi - HP-K (Niemenkartanon koulun kenttä) ma 16.7 klo 18.00 HP-K - YK1 (Yläasteen kenttä) ti 24.7 klo 18.00…
Pesiskoulu alkaa 4.6.12
31.5.2012
Vielä mahtuu mukaan, ilmoittaudu nopeasti. Ilmoittautua voi sähköisellä lomakkeella tästä. Lisätietoja saa Maria Laurilalta, puh. 040-5647146 (iltaisin).
Babypesis alkaa ma 4.6.2012
23.5.2012
Babypesis on suunnattu alle kouluikäisille. Babypesistä pelataan yläasteen kentällä maanantaisin klo 18 - 19. Ennakkoilmoittautuminen on tärkeää, jotta voimme tilata mukana oleville vakuutukselliset…
Pesistytöt siivosivat kaupunkia halkovien teiden varsia
22.5.2012
Pesä-Kiilojen D-tytöt vanhempineen saivat Destialta mahdollisuuden roskienkeräykseen ja siihen he myös tarttuivat. Tiistai-iltana Haapajärven pääteiden varsilla oli keltaliivisiä pesistyttöjä, jotka…

Tahko Pihkalan muisto-ottelusta voitto Pesä-Kiiloille
20.5.2012
Pesäpallon juhlavuoden tapahtumiin kuului muisto-ottelu pesäpallon kehittäjän Tahko Pihkalan kotikunnassa Pihtiputaalla. Suomensarjanpelissä vastakkain olivat Pesä-Kiilat ja Ylivieskan Kuulan…


